Työelämäoppiminen ja työtaustani

28/11/2024

Työelämäoppiminen on ollut myös yksi syksymme suurimmista teemoista. Olemme tässä aiheessa päässeet tutustumaan medianomin, sosionomin, it-tradenomin sekä liiketalouden maailmaan.  Omat opintoni suuntautuvat liiketalouden tradenomiin,

Opiskelumme tällä jaksolla on ollut hyvin käytännönläheistä, sillä olemme saaneet haasteita työelämältä sekä tehneet yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. 

Käyn alempana läpi työhistoriaani ja niistä oppimiani asioita.


Kevät 2025

Keväällä 2025 olen päässyt oppimaan käytännön kautta toimiessani Opiskelijakuntani hallituksen varapuheenjohtajana. Vpjnä hoidan osin myös esimerkiksi taloutta, joten olen päässyt oppimaan miten laskutus toimii sekä Netvisor. 

Olen päässyt myös kouluttautumaan ja oppimaan paljon esimerkiksi jäsenhankinnasta sekä esiintymisestä. Toimin myös osin esihenkilöasemassa, joten myös esihenkilöyteen liittyvät asiat ovat tulleet tutummiksi sekä olen ollut mukana esimerkiksi palkkaneuvotteluissa. Hallituksemme on myös ensimmäistä kertaa kaksikielinen, joten kielitaitoa ja kaksikielisyyttä on päässyt harjoittelemaan niin paperilla kuin livenäkin. Hallituksemme on myös monialainen, sillä hallituslaisiamme on tänä vuonna yli viideltä eri alalta.

Olen myös tehnyt niin entisten yhteistöiden ylläpitoa, kuin myös kontaktoinut uusia yhteistyötahoja ja neuvotellut mahdollisista yhteistöistä. Olen vahvasti myös mukana muissa sidosryhmätyöskentelyissä. 

Vpjnä järjestän myös sisäisiä sekä ulkoisia tapahtumia ja olen apuna muiden tapahtumien järjestämisessä, kuten tursajaisissa. Itse olen järjestänyt mm. virkkarit ja evakon sekä koko vuoden aikana suunnittelen myös tulevana vuonna järjestettävää Portti Työelämään -rektyrointitapahtumaa. 

Näiden lisäksi olen oppinut tottakai myös yleisesti hallituksen työskentelystä ja käytänteistä sekä edustajiston mandaatin saatuani olen päässyt myös rakentamaan kamppanjaani kohti liittomme puheenjohtajuutta, joten pääsen oppimaan myös kamppanjanrakennuksesta. Kampanjoinnin kautta saan harjoitella niin viestintää, paneeleihin osallistumista kuin yleisesti myös tutustua itseeni ja omiin kantoihini poliittisesti.

Hallitustyöskentelyssä vahvistuu siis kaikki kolme tradenomin osaamisaluetta: monialaisuus, asiakkuusosaaminen ja liiketalousosaaminen.

Projektit ovat jääneet hieman pienemmälle, kuitenkin olin keväällä mukana järjestämässä Eye on Tamkia sekä VETOn ensimmäistä Excursiota Helsinkiin. 

Syksy 2024


Syksyllä 2024 aloimme opiskella enemmän omien suuntautumis-    alo´jemme ja mielenkiinnonkohteidemme mukaisesti. Työelämäoppimisen oppeja aloimme kerryttää juuri nimenomaan projektien ja kurssien kautta. Myös soluopinnot ovat mahdollisia hyödyntää tässä.

Projekteja varten teemme aina projektisuunnitelman tiimin kanssa, että projektin päätyttyä loppuraportin. Näiden avulla pääsemme kunnolla reflektoimaan ja seuraamaan niin kehitystämme, kuin tavoitteidenkin toteutumista. Projektisuunnitelmassa jokainen tiimin jäsen määrittelee niin henkilökohtaiset tavoitteet, kuin myös tiimi yhteiset. Opimme myös arvioimaan projektien viemää aikaa, niin arvioimalla työajan vaadetta etukäteen suunnitelmassa, kuin seuraamalla työtuntejamme aktiivisesti, joilla myös kerrytämme opintopisteitämme.

Kevät 2024


Keväällä 2024 opintoihimme sisältyivät edelleen tiimioppiminen, mutta muuten opinnot alkoivat muovautua enemmän projektien ja jokaisen omien kurssivalintojen ja suuntauksien pohjalta. Suuntautumisen tueksi on ollut myös tutkinto valmentajien pitämiä sparrreja, joissa katsotaan mm. opintojen mahdollisia rakenteita, kurssivaihtoehtoja ja muuta vastaavaa.

Ensimmäisen vuoden jälkeen teimme myös alustavat suuntautumisvalinnat. Itselleni olen ajatellut suuntautumista tällä hetkellä Liiketalouden puolen tradenomiksi, kuitenkin pyrin pitämään vielä ajatukseni avoimina. Liiketalouden rinnalla olen harkinnut aikalailla kaikkia muitakin suuntautumisvaihtoehtoja, siltikin palkkauksen ja palkan vuoksi sekä laajojen erikoistumismahdollisuuksien vuoksi olen ajatellut viimeaikoina erityisesti liiketaloutta.

Syksy 2023


Ensimmäisellä periodilla tutustuimme IT-tradenomin ja liiketalous tradenomin suuntauksiin. Tutustuimme erilaisiin liiketalouden työkaluihin, kuten BMC:hen. Saimme myös työelämän oikealta yritykseltä P.I.M.P.-haasteen, jota pääsimme ideoimaan ja pitchaamaan haasteen antajalle. Oman ryhmämme idea pohjasi mm. urheiluun ja nuorien yksinäisyyden vähentämiseen. Pääsimme myös IT-puolella testaamaan legorobotteja ja koodaamaan näitä.

Toisella periodilla tutustuimme sosionomin ja medianomin tutkintoihin tuottamalla audiovisuaalisen tuotoksen suunnitelman, perustuen käynteihimme kohtaamispaikoilla.

Meillä oli erilaisia suunnitelmia ja kohtaamispaikkoja, meidän tiimimme teki suunnitelman lyhyestä mainosvideosta ja paikkana meillä oli YSTIn paikka Täky, jossa vierailimme neljänä tiistaina.

Vierailimme myös TAMKin pääkampuksen Sote Virtual Labilla, joka kehittää erityisesti sosiaalialalle, mutta myös muualle teknologisia innovaatioita, kuten virkistäviä taukojumppaseiniä, unityynyjä sekä lääkerobotteja. Pääsimme itsekin esimerkiksi kokeilemaan monia näistä laitteista.

Näistä sai pientä hahmoitusta, mitä eri suuntautumisiemme opinnot voisivat sisältää. 


Työhistoria

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan harjoittelija

Marraskuu 2024 - Tammikuu 2025

Olen toiminut marraskuusta alkaen Tamkon harjoittelijana Portti Työelämään -rekrytointitapahtuman assistenttina. 

Sain syksyllä 2024 kyselyn kiinnostuksestani lähteä seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi harjoittelijaksi Tamkon järjestämään Portti Työelämään -rekrytointitapahtumaan, joka sijoittuu ajalle 20.-22.1.2025! 

Tämä toimenkuva kuulostikin aivan omalle jutulle, joten lähdin ehdottomasti mukaan! 💪 💫

Tähän mennessä olen ehtinyt tekemään niin verkkosivujen rakentamista, kuin myös paljolti yritysten rekrytointia tapahtumaan! Lähempänä tapahtumaa toimenkuvaani astuu varmasti vielä paljon muitakin elementtejä, kuten viestintää ja varsinaista tapahtumatuotantoa. 

Hommaa tässä työssä ehdottomasti riitti ja suurimpana haasteena onkin itselle ollut se, että uskaltaa rohkeasti tehdä ja olla äänessä ja osana tiimiä, kun vastuuta on uskallettu ja haluttu antaa.

Onneksi tätäkään hommaa ei tarvinnut yksin tehdä, vaan sai olla osana todella osaavaa ja upeaa tiimiä! Erilaisten ihmisten kanssa työskentelyssä korostui jälleen monialaisuus

Tampereen ammattikorkeakoulu - Hakijapalvelut harjoittelija

Toukokuu 2024 - Elokuu 2024

Aloitin 2024 toukokuussa kesäharjoittelijana TAMKin hakijapalveluilla. Tämä oli itselleni aika iso hyppy tuntemattomaan, sillä alana, että työtapana tämä paikka oli itselleni aivan uusi. Työkulttuurin muutos hektisestä kaupanalasta, jossa asiat tehdään hyvin tietyissä muoteissa, työhön jossa on vapautta ja luotto erilailla sekä välistä myös aikaa ajatella.

Olen päässyt olemaan osana monenlaista, esimerkiksi ensimmäisellä viikolla kävime tutustumassa Tampereen Yliopiston järestämään Jatkoon!- päivään kolmella eri kampuksella sekä olin mukana pitämässä TAMKin opiskelijalähettilästoiminta ständiä.

On ollut mielenkiintoista nähdä miten itsekin kurssina tutustumani palvelumuotoilu näkyy työssä.

Olen päässyt myös työskentelemään uudessa tiimissä ja nähnyt erillaisia työskentelytapoja. Tiimimme koostuu myös erilaisista asiantuntijoista, joiden kautta saan monenlaista oppia erilaisista työrooleista. Olen oppinut myös paremmin hahmoittamaan, milloin työt kaipaavat tiimiä tuekseen ja milloin ne kannattaa hoitaa itsenäisesti.

Tässä työssä olen oppinut itselleni hyvin uudenlaista työntekokulttuuria. Työssä olen myös oppinut vahvemmin omien työtehtävieni organisointia ja oman työnteon aikatauluttamista. Olen päässyt myös ensimmäsitä kertaa toimimaan etätyössä.

Keskeisimmät oppini:

  • AMK-valintakokeen järjestelyihin liittyvät tehtävät,
  • Uuden haun (Tutkinto valmiiksi erillishaku) valmisteluun liittyvät tehtävät, kuten osallistuminen valintaperusteiden valmisteluun ja hakukohteiden luomiseen Opintopolkuun,
  • Osallistuminen hakijamarkkinoinnin tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen
  • Hakujen ja opiskelijavalinnan edellyttämiä tehtäviä useissa eri sähköisissä järjestelmissä, kuten Opintopolussa ja Officen 365 eri palveluissa, erityisesti Excel käytössä. 
  • Yhteistyötä Opiskelijarekrytoinnin eri sidosryhmien kanssa sekä työskentelyä monipuolisessa tiimissä, jossa oppinut eri osa-alueiden asiantuntijoilta.
  • Suullista ja kirjallista viestintää suomeksi ja englanniksi sekä hakijoiden ohjausta sähköpostitse. Sähköpostien käsittelyssä apuna Efecten ohjelmisto.
  • Tutustumista erilaisiin lainsäädäntöihin, käytäntöihin ja GDPR:n huomioimista käytännössä.
  • Projektin hallintaa muuttuvissa ja nopeissa aikatauluissa. 

Opintojen aikana hankitun osaamisen soveltamista käytännössä.

Pirkanmaan Osuuskauppa

 Syyskuu 2021 - Huhtikuu 2024

Olen toiminut Pirkanmaan Osuuskaupalla asiakaspalvelun ja myynnin parissa pääosin ruokatorilla, kuten myös muissa työtehtävissä yrityksessä. Ruokatorin lisäksi työskentelen tasaisin väliajoin teollisessa hyllyttämässä tuotteita sekä kassalla. Olen myös Veikkaus- taitoinen sekä osaan toimia itsepalvelukassojen valvojana. Myös ikärajavalvonta, hygieniapassi sekä alkoholilainosaamispassi ovat minulla suoritettuna. 

Olen käynyt myös yrityksessä oppisopimuksella Ruokatori- osaajaksi itseni 2021-2022 TAKKin kautta sekä valmistunut Jollaksen kautta Kalamestariksi 2022.

POKilla osaamiseni on harjaantunut monessa, erityisesti tuotetietous, asiakaspalvelu, paineensietokyky sekä erilaisten järjestelmien käyttö ovat kehittyneet. 

Tiimityöskentely, erityisesti työkaverien vaihtuessa, remontin alaisena sekä hyvin eriaisten asiakkaiden kanssa on mahdollistanut hyvin ainutlaatuisen tavan oppia ja kehittyä työssä. Olen saanut oppia, miten toimia hyvin erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa.



Tekoälysauna

Lokakuu 2023 - Helmikuu 2024

Toimin lokakuusta 2023 lähtien 2024 helmikuuhun yhteisö managerina Prometheus AI:n Tekoälysaunan yhteisössä. Olen toiminut tämän kautta myös loppuvuoden Tampereen Kaupungin hankkeessa Uusi Kasvu syntyy verkostoissa. Olen ollut toteuttamassa tapahtumia, cateringiä sekä markkinointia. 

Lue lisää TÄÄLTÄ.


Rauhanniemen Kansankylpylän kesäkioski

Kesäkuu 2023 - Elokuu 2023 

Olin kesätyöntekijänä Rauhan Kansankylpylän lomassa toimivassa kioskissa muutaman kuukauden. 

Työnkuviini kuului mm. sup-lautojen vuokraus, kioskimyyjähommat ja asiakaspalvelu. Kioskimyyjänä työnkuvaani kuului myös esimerkiksi kioskin avaaminen ja sulkeminen, tilitys sekä  ruoanvalmistaminen.

Tämä työ kehitti erityisesti itseohjautuvuutta, ajan hallintaa sekä asiakaspalvelutaitojani. Pääsin myös oppimaan täysin uudesta lajista paljon, nimittäin SUP-lautailusta.



K-Supermarket Lehmus

Kesäkuu 2019 - Elokuu 2021

Toimin myyjänä K-supermarket Lehmuksessa muutaman vuoden ajan. 

Työskentelin monipuolisesti eri osastoilla, kuten leipäosastolla, maito-osastolla ja kassalla. Tuurasin myös osastovaastavia loma-aikoina, jolloin opettelin myös tilaustenhallintaa. 

Työnkuviini kuului mm. hyllyttäminen, paistopisteen hoitaminen, päiväysten tarkistaminen, toisinaan liikkeen sulku ja avaaminen, tilitys iltavuoroissa, pullohuoneen huoltaminen, tilaustenhoitaminen ja moni muu.

Osaamiseni kehittyi tässä työssä monella saralla. 

Erityisesti tuotetuntemus sekä asiakasymmärrys kehittyivät. Opin myös käyttämään erilaisia esimerkiksi tilaus, sekä kassapääteohjelmia työssä.


Barona 

(Life, verkkokauppa / Pika-Pulla, konsulentti)

Joulukuu 2018 - Elokuu 2019 /

 Kesäkuu 2018 - Elokuu 2019

Toimin vuokratyöfirma Baronan kautta Lifella verkkokauppatyöntekijänä hetken. 

Työkuvaani kuului erityisesti tilausten pakkaaminen ja käsittely. Lomakausina myös tilausten laajempi käsittely, tilausten purkaminen, asiakaspalvelu ja asiakaspalautteiden läpikäynti. 


Baronan kautta toimin myös Parikkalaisen Pika-Pulla leipomon konsulenttina eri kaupoissa. 

Toimin siis tuote-esittelijänä eli maistatin tuotteita, esittelin niitä ja palvelin asiakkaita. Työ harjoitti erityisesti tuote-tietoutta, allergeeni ymmärrystä, asiakasymmärrystä, sekä itseohjautuvuutta, koska työtä tehtiin yksin.


Amiko 

(Riitan Herkku, konsulentti)

Maaliskuu 2018 - Joulukuu 2019

Toimin Riitan Herkulle vuoratyöfirman kautta tuote-esittelijänä Prisman tiskillä. 

Työkuvaani kuului mm. tilausten tekemistä, juustojen leikkausta ja pakkausta, maistatusta, tuote-esitteliä sekä omavalvontaa. Työ kehitti erityisesti itseohjautuvuutta, koska työtä tehtiiin pääosin yksin sekä paineensietokykyä erityisesti sesonkiaikoina.

Toivosen Leipomo (konsulentti)

Heinäkuu 2017 - Elokuu 2019

Toimin konsulenttina eli tuote-esittelijänä Toivosen Leipomolle muutaman vuoden ajan opintojen ja muiden töiden ohella. 

Esittelin ja maistatin heidän tuotteitaan monissa eri liikkeissä Imatralla, sekä Lappeenrannassa. 

Työ vaati erityisesti tuotetietoutta, taitoja esitellä tuotteita, allergeeniymmärrystä sekä asiakasymmärrystä. Työtä tehtiin myös pääsääntöisesti yksin, joten esimerkiksi itseohjautuvuus kehittyi paljon tässä työssä.


Vapaaehtoistyöt ja muut


Olen työskennellyt laajasti erilaisten töiden parissa myös esimerkiksi festareilla vapaaehtoisena.


Festivaalit ja vastaavat

Lost in Music Festivaali (2024)

Toimin Lost In Music festivaaleilla 2024 kahtena päivänä Pakkahuoneella Stage handina vapaahetoisena. Stage handinä, työni oli olla Stage managerin apuna roudaamassa tavaroita esitysten välillä lavalta. 

Tampere Film Festival (2024)

Olen 2024 Tampere Film Festeillä vapaaehtoisena lipunmyynnissä. Pääsin samalla tutustumaan uusiin järjestelmiin, yhteisöön sekä tulin tutummaksi Ekokompassi -sertifikaatin kanssa.

Muusa fest (2023)

Ensimmäistä kertaa järjestetyillä Muusa festeillä Tampereen Tavara Asemalla toimin Stage Handin kakkosena eli autoin esimerkiksi roudaamisissa.

Tuska festivaali (2022)

Tuska festivaaleilla toimin narikassa. Pääsin touhuamaan vaihtelevasti kuhisevassa tahdissa tavaroiden kanssa sekä samalla välistä juttelemaan mukavien tyyppien kanssa. Pääsin myös nauttimaan hyvästä musiikista ja tutustumaan uskomattoman lämpimään yhteisöön.

Flow festivaali (2022)

Flow festivaaleilla toimin siivous tiimissä.

Keikkailtojen järjestämiset

Lappeenrannassa toimivassa alakulttuuriyhdistyksessä UUS HOI SIE toimin muutaman vuoden vapaaehtoisena ja järjestin mm. keikkailtoja.

Uus festivaali (2019)

Uus festivaaleja varten tuotin mm. visuaalista sisältöä, sekä toimin festivaalin perustamista varten perustetun UUS kulttuuri Ry:n sihteerinä. Uus festivaalin kautta pääsin tutustumaan mielenkiintoiseen maailmaan, kun kyseessä oli ensimmäinen hiilinegatiivinen festivaali ja mitä tämän rakentamiseen vaadittiin.

LPRHCFEST (2018, 2019, 2021)

Toimin LPRHC-festeillä erilaisissa rooleissa. Olen ollut Saipa-pisteellä, Akkreditointi-vastaavana sekä lipunmyynnissä. Upean yhteisön lisäksi olen siis päässyt tutustumaan monenlaisiin festivalitoimiin, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän kriittisiä toiminnan kannalta. 

Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started